tiistai 7. helmikuuta 2012

Pehmeimmät päiväunet ja muita sisustusjuttuja!




Pitkään olen himoinnut paksusta langasta löyhästi kudottua villapeittoa sohvalle torkkupeitoksi. Väriksi unelmoin raikasta keltaista, mutta päädyin valkoiseen Novitan Softy -lankaan, kun en parempaa löytänyt. Ja lanka sopiikin tähän tarkoitukseen erinomaisesti! Peittoa on jo käytetty ahkerasti, ei kuitenkaan vielä pesty, joten siitä ei vielä ole kokemusta. Tein peiton ainaoikealla, 9mm puikoilla, tasan 6 kerää lankaa. Peitosta tuli tosi kevyt, mutta lämmin!


Torkkupeitto


Peitosta tykkää meillä itse aisassa jokainen perheenjäsen ja siitä käydään ajoittain kovaa kisaa niin ihmisten kuin kissojenkin kesken. Onneksi se on kooltaan sen verran reilu että kaveriksi sen alle mahtuu hyvin toinen ihminen tai pari kissaakin! Jos löytyisi kiva väri, voisi näitä tehdä yhden tai kaksi lisääkin...


Päällystin vanhan rahin uudestaan Vallilan kankaalla. Päällinen on ihan vaan "huppu", kiristetään nauhalla pohjasta. Vanhan päällisen jätin alle pitämään rahia jämäkämmin koossa, rahi kun koostuu taiteltavasta varapatjasta.


Rahi


Rahi


Tässä vielä tarkemmin aiemmin kuvassa vilahtaneet sisustustyynyt. Kankaina Tildaa, Heather Bailey ja Eurokankaan palalaaritavaraa.


Tyynyjä

5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin minäkin! =) Ja niitä pitäisi ainakin näin talvikylmällä löytyä vähän joka nurkasta, mihin vaan voi käydä pötköttämään tai istumaan... Kesäisille päiväunille pitäisi sitten löytyä keveitä tilkkutäkkejä, jotka kylläkin ovat vielä idea-asteella!

      Poista
  2. Oi miten suloinen torkkupeitto ja kivannäköiset tyynyt!

    VastaaPoista
  3. Ihana rahin päällinen. :D Kertoisitko tämmöiselle tumpelolle,että miten tuon teit?Ihan mielellään alusta asti..Itellä on kans rahi,jota oon miettiny et pitäs päällystää..Mutta kun en ossaa... :( Joten vinkkejä kaivataan...
    P.s.Ja ennenkaikkea kankaasta tehtyä huppua haaveilen,en virkattua...

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Anne! Leikkasin auksi kappaleet (päälle neliö, jokaiselle sivulle suorakaitale, pohjaan ei mitään). Saumanvaroja en muistaakseni jättänyt juurikaan, jotta istuu napakasti. Sivukappaleisiin leikkasin korkeutta n. 7 cm rahin korkeutta enemmän, että kääntyvät alle. Ompelin sivukappaleet yhteen oikeat puolet vastakkain lyhyistä sivuistaan niin, että aloitin n. 1cm päästä kappaleiden yläreunasta. Alareunasta lopetin sauman n. 5cm ennen kankaan reunaa. Syntyneeseen renkaaseen ompelin päällikappaleen kiinni oikeat puolet vastakkain, saumat kulmiin kohdiistettuina, n. 1cm saumanvaroin. Kulmat jäivät siis aavistuksen auki, mitä ei enää huomaa kun hupun kääntää oikein päin. Alareunaan ompelin käänteen n. 1,5cm leveydeltä ja pujotin siihen kiristysnarun. Rahini on siis pehmeä varapatja, joka on taiteltavissa kolminkerroin rahiksi. Näitä voisikin tehdä pari lisää, olisi kiva vaihtaa välillä =) Vaikka rouheasta pellavasta...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...