tiistai 24. elokuuta 2010

Synttärimekko

Synttärit on vietetty jo aikaa sitten ja nyt vasta sain kuvattua ja blogattua neidin synttärimekon. Mekkoa on päivänsankari jo ehtinyt käyttää ennen kuvauksia, joten pientä mustikkatahraakin etumuksessa on, tuskin koskaan lähtee pesussa... =(






Ohje Ottobre 1/2009 Kerttu-tunika koko 86 hieman pidennettynä ja kavennettuna. Kangas Eurokankaan palalaarista puuvillapopliinia. Mukava ohje, helppo ommella!




Eilisiltana valmistui kovaan tarpeeseen ruokalappu. Ohjeen otin Amy Butlerin Little Stitches for Little Ones kirjasta pienin muokkauksin. Kangas flanellia Eurokankaan alepöydästä, ihanan pehmoista!

maanantai 16. elokuuta 2010



Kesäompeluksia!
Pienelle matkalaiselle tuli ommeltua pallobody ja samanlainen myös lyhythihaisena. Käytin jotakin Ottobren paitakaavaa apuna ja muokkasin siitä bodyn vanhaa bodya mallina käyttäen.



Yksi lakki kutistui pesussa ja toinen meni reissussa väliaikaisesti hukkaan, joten piti pikaisesti ommella uusi aurinkolakki, josta tulikin vähän iso. Syksyksi sopiva!



Ja lisää hernepussieläimiä piti tehdä Saara-tytölle tällä kertaa. Nyt tein ne peruspuuvillasta ja joustofroteesta, ainakin helpompi ommella.

Pää pursuaa ideoita, mutta paljon on kaikenlaista muuta juuri nyt ja töissäkin pitää ehtiä olla... Pikkuhiljaa ideoita toteutellaan!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...